Me luotamme mitä kummallisimpiin asioihin. Luotamme pinkkiin, luotamme Nutrilettiin, luotamme intuitioon ja luotamme kohtaloon. Presidentillämmekin on yhtä luottamusta herättävä katse kuin Mr.Burnsilla, ja hänet me silti äänestimme. Lauantai-iltana suomalainen ei koskaan toitota naamakirjassa että  ”tulette huijatuksi kun laitatte rahanne lottoon.” 

Muutama päivä sitten alkoi Fida International ry:n Eväät Elämään-kampanja. Facebook-mainoksen alta, kymmenen ensimmäisen kommentin joukosta poimittua: ”Paljonkohan mahtaa mennä työntekijöiden maasto-autoihin”,  ”Herrojen kuluihin ne rahat menee”, ”Fidat ja Uffit ja jopa Punainen risti vie suurimman potin itse. Mutta jos pystyy auttamaan suoraan esim. Naisten Pankkia, tai kiertävää koulua kehitysmaissa tms, se on yes.”

 

Totta. Itse ainakin koen erittäin epäluotettavana ulkoasiainministeriön kanssa toimivan organisaation, joka käyttää vain virallisia tilintarkastajia, joka raportoi kaiken toimintansa, ja jolle lahjoitetusta eurosta vain 15 senttiä menee toiminnan mahdollistaviin yleiskustannuksiin. Pidän heitä erittäin epäluotettavana onnistumaan rahojeni pöllimisessä. 

Miksi meistä on tullut niin epäluuloisia että uskomme vain pahantekeväisyyteen? Kolikot hujahtavat kevyesti hedelmäpeliin, mutta keräyslipas ei kilise. 

 

”suomikin on näköjään kehitysmaa kun täälläkin on nälkää näkevii. Eiköhän alotettas auttaminen kotimaasta.” 

Mahtavatko tämän päivän Makkoset tietää mitä sana ”kehitysmaa” tarkoittaa? Wikipedia määrittelee käsitteen tarkemmin: ” Kehitysmaa on teollisuusmaihin tai rikkaisiin maihin verrattuna alikehittynyt tai vähemmänkehittynyt valtio.” ”Tunnusomaisia piirteitä ovat alhainen bruttokansantuote, kansalaisten enemmistön vähäinen varallisuus, puutteellinen koulutustaso, etenkin heikko lukutaito, ja terveydenhuollon pulmat, erityisesti korkea lapsi- ja tautikuolleisuus sekä matala elinajanodote, ja siitä seuraava suuri syntyvyys. Demokratiaa sekä siihen liittyvää yksilönoikeuksien, vapauden, tasa-arvon ja yhteiskuntaluottamuksen ilmapiiriä ei usein ole.”

 

”Voi auttaisin mielelläni jos minuakin olisi autettu silloin kun jouduin velkajärjestelyyn hieman yli miljoonan markan velkojen takia. Ei meitä kukaan auttanut joten pärjätköön nämäkin. Auttakaa ensin naapureita eikä jotakuta joka on kaukana, etkä edes tunne häntä.”

Pidämme kovaa melua vaatiessamme herroilta oikeutta. Mutta kun on kysymys kehitysmaista joita olemme sortaneet läpi historian, toteamme että heillä on vaan käynyt paska mäihä, ja että jokaisella on omat ongelmansa. Onko todella niin että ihminen auttaa toista vain jos hyötyy siitä itse? Sellaiselle ihmistyypille on virallinen määritelmäkin, jolla tuskin kukaan itseään kuvailisi: narsisti. 

 

Loppujen lopuksi kysymys ei taida olla siitä, luotammeko rahaa kerääviin tahoihin vai emme. Kyseessä on sama oireyhtymä, jonka pikku-Kalle keksi jo kaksi vuotiaana kovin hauskaksi jutuksi. ”En tahdo.”

Onneksi hyväntekeväisyys, sekä luottamus ovat täysin vapaaehtoisia jokaiselle. Ja vaikka yksi järjestö ei voi maailmaa muuttaa, joukko luottavaisia hölmöjä voi.