Pari päivää sitten eräs musiikkibisneksen arvostettu taustavaikuttaja avautui lehdessä siitä kuinka on selättänyt kaksi syöpää. Hän antoi ymmärtää syövän kehittymisen olevan suorassa yhteydessä sokerin syöntiin, ja haastattelun tapahtuessa kahvilassa hän söi hunajalla makeutettua raakakakkua. Kaltaistani paatunutta karkki-narkkia moinen haastis rupesi vähän ahdistamaan. Lähisuvustani löytyy rintasyöpää, sekä muita syöpiä. Glunks. Kummasti heräsi halu vähentää sokerin syöntiä. Seuraavana päivänä menin töihini paikalliseen markettiin. Ostin kahvitaukoa ajatellen telkkarissa paljon mainostetun kreikkalaisen jogurtin. Sokeria 14 grammaa. Työkaverini lisäsi vielä vettä myllyyn huomauttamalla, että Stevia-jogurteissakin on puolet makeuttavista ainesosista kuitenkin ihan tavallista sokeria. Kuljin ympäri kauppaa, ja totesin että melkein joka purkissa on syöpää. Eräs tuttu mummo muistaa ajan kun kaupoissa ei vielä ollut karkkihyllyjä. Noihin aikoihin ei ole edes kovin pitkä matka. Mutta meidän ikäisemme ihmiset pitävät täysin normaalina, että kaupassa on kokonainen hyllyvälikkö karamellille. Myyjänä näen hyvin konkreettisesti kuinka sokeripommeja kannetaan joka päivä kaupasta ulos pussitolkulla. Kysymys livahti hermoraunioon mieleeni. Tuleeko minun sukupolveni koskaan vanhaksi näillä elämäntavoilla? Mikä on vuonna 1986 syntyneen naisen eliniän-ennuste?
Kahvitauolla söin syöpää aiheuttavan taivaallisen hyvän makuisen jogurttini, ja luin samalla Aamulehdestä kirjoituksen Gt-soijarehusta. Jo 80 prosenttia maailman rehusta on geenimuunneltua. Ja sitähän ei mainita tuoteselosteessa minkälaista rehua possu tai kana on pistellyt poskeensa. Hienoa. Ensin ahdisti sokeri, ja nyt ahdistaa lihakin. Voisin perustaa oman "maailmanlopun odottajien" lahkon. Mutta sen nimi olisikin "Syöpä tulee -Oletko valmis?"
Voin nähdä minne tämä hysteria on viemässä minua. Varon karkkihyllyä kuin karhunrautaa, ostan kallista luomua, kasvatan steviaa ikkunalaudalla, litkin pakurikääpää kolme kertaa päivässä, hidastan elämää, muutan kauas maalle, kasvatan itse ruokani, puhun myönteisesti, ajattelen positiivisesti, rukoilen, tunnustan olevani terve, annan kaikille anteeksi, ostan kallista luomua, kasvatan steviaa ikkunalaudalla, litkin pakurikääpää kolme kertaa päivässä, hidastan elämää,, hidastan elämää,puhun myönteisesti,
Mistä täällä maailmassa saa ruokaa? Syövät selättänyt haastateltava kertoi tilaavansa nykyiseen ruokavalioonsa paljon aineksia internetistä, jopa ulkomailta asti. Onko tämä viime vuosina herännyt ravintoarvo-hysteria aiheellinen, vai pelkästään iltapäivälehtien lietsoma turhake-kohu? Mutta onneksi länsimaalaisella ihmisellä on sentään varaa valita mitä syö, vai mitä isi?
Kaupasta löytyy kyllä se vihreä-kansinen liha jonka mainoksessa on hymyilevä lehmä. Mutta hymy ei ole ilmainen. Yhden hengen taloutta pitävänä opiskelijana totean, että minulla kirjaimellisesti ei ole varaa valita mitä suuhuni pistän. Luomu-liha ei tule kuuloonkaan. Ei myöskään luomumaito, tai luomuhedelmät. Vihannekset ostan kotimaisina vain siksi, että espanjalaisen kurkun maku on kertakaikkiaan sietämätön. Jälleen selkenee mikä ratas tätä maailmaa pyörittää. Ravintoa on tarpeeksi kaikille, mutta siitä saavat nauttia vain ne joilla on rahaa. Ruokapula on hiipinyt kolmannen maailman rajojen yli, koputtelemaan meidän hyvinvointi-ovillemme.
Kaiken tämän tuskailun yläpuolella, jossain tuolla korkeuksissa kaljupää popsii luomubanaania, soittaa kitaraansa ja hoilottaa: "Ei elämästä selviä hengissä."
