Koulupsykologini kertoi miettineensä, että Suomeen tarvittaisiin "nuorten aikuisten suojelulaki". Meillä on jo laki joka suojelee lapsia ja nuoria. Mutta kuka suojelee nuoria aikuisia? Itse olen löytänyt itseni hämmentävästi ja enenevässä määrin ikävöimästä äitiä. Voisi luulla teini-vuosien madeltua turvallisesti ohi, että elämä helpottuu. Vanhemmatkin huokaisevat helpotuksesta kun lapsi putoaa pesästä. Siitä seuraa ero, tai onnellisemmassa tapauksessa muutto Espanjaan.

 

Millaista on kun "tulee isoksi"? Eteen ladotaan valintoja, jotka ohjaavat loppuelämän suuntaa. Opintotukikuukausia on liian vähän ja jätkä haluaa sitoutua. Elämään kaadetaan kuin tursajais-kasteena saavillinen asioita ja ilmiöitä, joita odotetaan pystyvän käsittelemään kypsästi, koska aikuisiahan tässä kaikki ollaan. Kymppitonnin laina, freelancer-verokortti, köyhyys, läheisriippuvuus, tuulimuna, auton huolto, takuuvuokra, seinän takana lorottava mies, työpaikkailmapiiri, puolison ongelmat, perheellisiksi muuttuneet ystävät yms. Puhumattakaan omista odotuksista. Unelmien olisi nyt aika täyttyä kun on "tullut isoksi". Täyttyvätkö ne? Pitääkö asialle tehdä jotain?

 

Olen kasvanut varsin kristillisessä ympäristössä. Tutuksi ovat tulleet lauseet kuten: "Sinun elämälläsi on tarkoitus, sinä voit muuttaa asioita, haaveile suuria."  Entäpä jos en halua haaveilla suuria? Entä jos en aiokaan muuttaa asioita? Ei siksi että en välittäisi, vaan siksi että en vaan viitsi? Jospa haluan heivata puolivälissä olevat kulttuuriopintoni, unohtaa tärkeät ajatukseni ja hankkia helpoimman ammatin mitä keksin. Keitän makaronia, lenkkeilen ja katson lämpimän miehen sylissä Duudsonit tuli taloon kaikki illat, tulen vanhaksi ja kuolen pois, sen enempää yrittämättä.

 

Kyllä pojat tietää: "Lapsen hankkiminen ei oo mikään pikkujuttu. Siihen on sit sidottu seuraavat 18 vuotta." Väärin. Löydän itseni vielä 26-vuotiaanakin soittamassa isille; laita rahaa. Ja itseni tuntien, tätä tulee tapahtumaan vielä kolmekymppisten jälkeenkin. Päivätöissä käyvä isi tulee aina olemaan suunnitelma B.

Puhuimme koulussa kahvitauolla siitä, olemmeko vastuussa toisista ihmisistä. Pyörittelimme tunnilla ohi aiheen kapitalismia, ja opettaja sanoi että hän kokee olevansa vastuussa vain itsestään ja omasta perheestään. Pitäisikö yhteiskunnan olla vastuussa meistä? Toisaalta ajatus aiheuttaa kiusauksen hyväksikäyttää ilmaista rahaa ja laiskistua. Mutta kuinka moni meistä tekisi mitä tekee tänä päivänä, jos yhteiskunta ei olisi ottanut meistä taloudellista vastuuta? 

Jos maailma on kaikkien ihmisten koti, niin silloin ihmiskunta on yksi suuri perhe. Ja silloin opettajakin on vastuussa luokallisesta yhteiskunta-kriittisiä lapsia.