Siitä on viitisen vuotta, kun haikara pysähtyi Pispalan valtatie 5:n savupiipun kohdalla, ja pudotti sisään nyytin. Siitä alkoi kotiin sidottu elämäni. Mutta se oli tarkoituskin. 

Kahdenkympin korvilla minulla oli tapana hillua yömyöhään, jäädä spontaanisti yöksi kavereille, siskolle tai äidin sohvalle. Siitä sitten nousin ennen seitsemää jonkun toisen t-paita päällä, lapiokaupalla unihiekkaa silmissä, pesemättömin hampain, muuttuakseni taas teinistä aikuiseksi, lähteäkseni eilisen kledjuissa aamubussilla kohti omaa asuntoa, ehtiäkseni vielä suihkuun ja yhdeksältä alkavaan työvuoroon. Tätä jatkui kohtuullisen pitkän aikaa. Lopulta olin niin epäsäännöllisen elämän uuvuttama, että päätin tehdä asialle jotain. Tarvitsin hyvän syyn mennä aina yöksi ensimmäiseen vuokra-yksiööni. 

Kun sitten nyyttini taivaasta tipahti, en ollut valmis. Koin että elämäntilanne oli sittenkin aivan väärä, mutta tilausta ei voinut enää peruuttaa.  Siinä se uinui sängyllä ja oli pieni ja suloinen. Noh, ajattelin että homma hoituisi kaiken muun ohessa vasemmalla kädellä. Kyllähän minä maalaistyttö nyt osaan kissaa hoitaa.

 

Kun tänään ajattelen näitä viittä vuotta, ja hetkiä kauniin lemmikkini kanssa...

Olen työntänyt pillereitä torahampaiden välistä, syöttänyt nurkkaan ahdistettua siperian tiikeriä ruiskulla, murehtinut, maksanut luottokortilla eläinlääkärilaskuja, siivonnut satoja kiloja KAKKAA, siivonnut oksennusta, liimannut tapetin suikaleita takaisin paikoilleen, pominut karvoja voileivältäni, löytänyt ruumiita eteisestä, raahannut kymmenkiloista roikaletta kaupunkibussissa, juossut valkoisen salaman perässä naapureiden pihoilla, pyydellyt anteeksi, maanitellut, lahjonut, uhkaillut, sekä tullut niin lukuisina aamuina väkivaltaisesti herätetyksi, vain antaakseni aamiaista. Olen menettänyt ties kuinka monta paitaa, menettänyt hermoni, menettänyt vieraani ja menettänyt ainoan lepohetkeni koko päivän aikana. 

 

Miksi haalimme elämäämme asioita jotka velvoittavat, tarvitsevat, vaativat huomiota, raastavat hermoja, vievät yöunet? Miksi hankimme lapsia, lemmikkejä ja puolisoita? Nyyttiä taivaasta odotetaan suurella hartaudella, mutta heittäydytään marttyyriksi kun sillä onkin terävät hampaat.

 

Eräs viisas mies sanoi kerran, että jos mietit koko ajan "miten MINÄ tulisin onnelliseksi", et tule onnelliseksi koskaan. Mutta jos teet töitä sen eteen että ihmiset ympärilläsi olisivat onnellisia, tulet itsekin onnelliseksi. 

 

Onnellisuusreseptin nurinkurisuus vakuuttaa. Kukapa haluaisi olla kuten lauluntekijä:

"Vapaa ja yksin + äinen".

 

Olin kävelyttämässä kissaa kun eräs naapurin täti tuli ihastelemaan sitä:

"Tuohan onkin kiva kaveri jos... tai enhän minä tiedä onko sulla miestä."

Siihen nolona äkkiä kakistelin että "onhan mulla."

 

Lopetan blogini tänään tähän, sillä eräs reippaan näköinen veikkonen istuu eteisessä valjaat päällä ja riipii kynsillä ovea. 

Nykyisin nukun yöni kotona.

Yksi pieni kissa voi tehdä Pispalan valtatien masentavasta yksiöstä kodin.

Ja tytöstä vähän aikuisemman.